tiesitkö että satutat minua
ihan vitun paljon
sanoillas parannat
mutta samalla saat tuntemaan
kuvotusta itseäni kohtaan
onko se reilua?
onko elämäni tässä?
roikun sanoissasi ja unohdan
että on olemassa muutakin kuin sinä
 
ja silti joka ilta odotan, että ompelet
sydämeni tikeillä umpeen
repiäksesi ne taas irti
raastaen mieltäni
hierot suolaa haavoihin ilman
että tajuat sitä itse
 
ja minähän tässä olen syyllinen
et sinä tee mitään väärää
olet vain onnellinen
jaat ilosi kanssasi
ja minä
 
minä
 
en osaa olla kuin katkera
kakesta
katkera siitä mitä elämä on jättänyt antamatta
mitä kaikkea en ole vielä saanut
roikun sanoistasi kiinni
ihanista sanoista
lohdutan sinua kun sinulla on vaikeaa
vaikka itse murenen omaan käsiini
eikä kukaan kuule huutojani pimeydessä
 
hyperventiloin kuin kala
joka makaa lattialla
kala joka on hypännyt liian korkealta
liian kovaa
tippunut lasimaailmastaan kovalle lattialle
eikä osaa nyt hengittää
 
enkä löydä sitä hymiötä messengeristäni
joka olisi surumielinen hymy
en löydä sitä joka kuvastaisi tunteitani
koska en ole iloinen
enkä itke
olen vaan tunteeton
ihminen, ehkä?
joka ei osaa vastata sinulle muilla kuin
 
tilanteeseen sopimattomilla hymiöillä
 
ja itken, kun maailma potkii minua päähän
ja unohdan
 
että en ole ainut
jota pahoinpidellään.

Minä olen sellainen.

-Helisa 2009