Hän oli aina ennen ollut yksin

kukaan ei hänen jälkiään hiekassa seurannut

kukaan ei kutsunut hänen nimeään.

Sitten tulit sinä.

Pyrit hänen seuraansa.

Juttelit hänelle ja luulit olevasi hänen ainoa ystävänsä,

enemmän kuin ystävä.

Hänen sydämensä oli heikko,

hän antoi periksi.

Varastit paikan hänen sydämestään.

Hän rakasti sinua, minä tiedän.

Minä seurasin teitä, katselin kaukaa.

Minä näin kun te suutelitte,

minä näin kun hän vannoi rakkauttaan.

Minä näin sen katseen silmissäsi,

näin totuuden.

Minä yritin estää sinua, mutta sinä et kuullut.

Yritin huutaa,

"Älä satuta häntä!"

Mutta sinun korvasi eivät kuulleet ääntäni.

Eivät kuule vieläkään, vaikka

kiroan sinut helvettiin asti.

Minä näin kaiken, minä kuulin kaiken.

Olin hänen lähellään aina, pitelin

hänen kädestään kiinni,

kun iskit häntä äänelläsi viimeisen kerran.

Sädekehä tummui pääni päällä.

Vihasin sinua niin paljon.

Minä  olisin halunnut suojella häntä,

mutta enkeleitä ei ole luotu siihen,

ymmärrän nyt.

Olin hänen vieressään viimeiseen hengenvetoon asti.

Kun hän hyppäsi,

minä putosin hänen kanssaan.

Mutta vain toinen meistä kuoli...

Ja se en ollut minä,

vaikka kuinka niin toivoinkaan.