Haluan olla valossa

lämmitellä jalkojani auringossa

mutta sydämessäni,

sielussani

sataa lakkaamatta

enkä muistanut taaskaan

ottaa sateenvarjoani.

-Helisa 2009

-Helisa 2009

Kuusi sanaa

yksi, kirjain

kaksi, sana

kolme, lause

neljä, kappale

viisi, tarina

kuusi, elämä.

Yksien kansien välissä

koko elämäni

hiljaisena yönä

kuuntelen ajan havinaa

tärisen kylmästä sen pyörteissä.

Yksien kansien välissä

kuolema

tuulisina iltoina

löydän sivujen välistä

sateenvarjon suojaamaan

kastuvia hiuksiasi.

Kuusi sanaa.

Yksien kansien välissä.

-Helisa 2009

Nauran elämälle,

kun se potkii minua päähän

teräsvahvistetuilla maihareilla.

Hah!

Niin nauran,

katkonaista,

kuivaa naurua.

Elämänilo,

minne se katosi?

Jäljelle on jäänyt vain

katkera nauru

ja unohtuneet kyyneleet.

Haha!

Nauran elämän vaaroille,

sillä en enää

pelkää niitä.

Elämällä ei ole minulle annettavaa.

-Helisa

Sattuu, sattuu.

Sirpaleita jalkapohjien alla,

lasi on lattialle särkynyt.

Höyhenet leijailevat,

koskettavat kasvojasi.

Olet kaunis,

vaikka veri tahraa ripsesi,

hiuksesi.

Mitä täällä on tapahtunut?

Kaikki on rikki,

hajalla.

Verta, verta.

Käännän sinulle selkäni,

katson ikkunasta ulos.

Pelkkää pimeyttä,

synkkyyttä, surua.

Ikkunasta heijastuu sinun kasvosi,

veriset enkelin vaatteesi.

Kätesi kohoaa.

Suuni avautuu huutoon:

Ei! Ei!

Mutta kukaan ei kuule,

sinun nauruasi,

minun huutojani.

Tunnen kivun,

terän lävistävän

ihoni, sattuu.

Sattuu!

Veri valuu maahan,

sekoittuu ikuisuuden höyheniin.

Ei meillä ole enää aikaa,

tiedän.

Silti vain roikun sinussa,

rukoilen.

Älä mene vielä,

ei vielä.

Kello käy, sydän hakkaa.

Vielä pieni hetki,

pyydän.

Kuiskit sanoja korvaani,

kuulen sanan 'hyvästi'.

Aika kuluu,

vaikka en tahtoisi.

Ei meillä ole enää aikaa.

Siispä,

hyvästi.

Rakastin sinua.

-Helisa

 Ei se muuta mitään,

valitukset,

anteeksipyynnöt.

Ei se muuta mitään.

Kyllähän sinun se jo pitäisi tietää.

Etkö jo ymmärrä...

olen aina vihannut sinua.

Vihaan tapaa jolla katsot minua.

Vihaan tapaa, jolla hymyilet,

vilkutat, 

puhut,

syöt,

nukut.

Vihaan kaikkea sinussa.

Vihaan miten saat sydämeni sykkimään.

Vihaan miten saat minut rakastamaan sinua.

Voisitko jo jättää

minut rauhaan?

-Helisa

Eli tämän blogin nimi vaihtui "Welcome to my world":istä  "On kuin olisin aina ollut":ksi. : )

Mutta ei hätää, sama ihminen täällä edelleen kirjoittaa rujoja runojaan.

-Helisa

PS. Huomioikaa myös se, että vaikka jokaisen runon lopussa ei lue nimeäni, sitä ei siltikään saa kopioida ilman lupaa. Jos kuitenkin haluat kopioida jonkun, ilmoitathan tästä minulle. kiitos. : )

Viisi miljoonaa tunnetta.

Vesi,

ryöppyää päälleni

ritisee jääkiteiksi,

kylmää, kylmää lunta.

Kevät tulee,

uusi tunne.

Vaatteeni on märät sulavasta

jäästä.

Tunnen lämmön,

auringonsäteet.

Vesi kimaltelee,

on kaunista.

Sisälläni kuohuva koski

ei ole mitään verrattuna tähän.

Viisi miljoonaa tunnetta.

Niin vähän

ja silti, tuntuu

kuin olisin aina ollut.

On kuin olisin aina ollut näin.

Anna minulle sana,

lause,

virke,

mitä tahansa.

Anna minulle aihe:

kevät,

laulu,

kuiskaus.

Anna minun kirjoittaa se,

en voi elää ilmankaan.

Raastaen tunteita joita

minulla ei ole,

kirjoitan, kirjoitan,

kirjoitan.

Kynä muuttuu raskaaksi

painoksi, kädessäni

ei ole tuntoa,

en tunne mitään.

Kirjoitan, kirjoitan,

sanat pyörivät koskena mielessäni,

suuni kuivaa,

pyörryttää.

Yhä vain käteni muodostaa

sanoja paperille.

Paperi muuttuu liukkaaksi jääksi,

kynä lipsuu sillä,

mutta en välitä.

Kirjoitan kuin viimeistä päivää,

kuin maailmanloppu

kohtaisi meidät huomenna.

Anna minulle lisää,

lisää sanoja!

Sillä mikään ei koskaan riitä

minulle, ei koskaan.

Lopetan vasta kun käsket,

kun sanasi eivät enää vyöry ylitseni.

Anna minulle sanoillasi elämä.

Pian.

Lisää sanoja.

Minä kirjoitan.

-Helisa 2009

 Halla iski sydämeesi,

kuoletti tunteet pois,

itse asiassa

olit siitä iloinen.

Ei tunteita enää,

sinä toivoit,

mutta miksi silti

suolaiset kyyneleet

valuivat poskiasi pitkin?

Anna tunteiden kasvaa

anna sydänjään sulaa.

Pian kevät lämmittää

meitä taas, aamuisin.

Kuuletko

Linnut laulavat jo.

Kevät on täällä,

hymyile.

Koska minä rakastan hymyäsi.

-Helisa 2009

Elämä on rankkaa,

painavaa, tuskaisaa.

Eikö ihmisellä ole enää muuta mahdollisuutta;

takertua ihmisiin, roikkua helmoissa.

Ei hänelläkään toivoa ole,

sairaalassa maaten

hän viettää loppuelämänsä.

Ei hänelläkään ollut hyvä elämä,

niinkuin ei meillä kellään.

Kuolema odottaa häntä nyt

ja meitä joskus myöhemmin.

Ei hänelläkään mahdollisuuksia ole.

-Helisa 2009